|
Kuudes päivä vaikein tähän mennessä nuorten MM-kisoissa
Tiistain lentosää oli kuivatermiikkiä, eli nostavia
ilmavirtauksia ilman pilviä. Sää on huomattavasti haastavampi kuin
päivä, jolloin pilvijonot merkkaavat taivaalla nostojen paikkaa.
Tästä syystä tehtävä oli jälleen käännealuetehtävä, jonka
minimimatka kerholuokalla oli 200 km ja maksimimatka 524 km.
Vakioluokan minimimatka oli 221,1 km ja maksimipituus 490,7 km.
Molempien luokkien tehtäväaika oli kolme ja puoli tuntia.
Kilpailunjohtajan mukaan tehtävän läpi lentämistä vaikeutti
tänään iltapäivän aikana tehtäväaluetta varjostava yläpilvi, joka
esti myöhemmin uusien nostojen syntymisen. Hänen mukaansa pilottien
tulisi tällaisissa olosuhteissa yrittää säilyttää korkeutensa
mahdollisimman hyvin eikä liitää kovalla vauhdilla matalalle, sillä
sieltä ei esimerkiksi tänään päässyt enää ylös. Organisaatio ja
avustajat vaurautuivat henkisesti maastolaskuihin jo alkupäivästä.
Maassa odotellessa kenttäalueella oli rauhallista illalla
esiintyvän Klubikirves-bändin harjoituksia lukuunottamatta.
Kenttäalueelta tavoitti myös Suomen joukkueenjohtaja Teemu
Sundströmin ja joukkueen valmentajan Antti Lehdon. Heidän mukaansa
Suomen oma joukkue on lentänyt kohtalaisen hyvin alkupäivien
sairasteluista huolimatta, ja tunnelmat ovat hyvät. Nyt viritteillä
on kuulemma loppukiri. Saa nähdä millaisiin sijoituksiin pojat
vielä tällä viikolla yltävät.
Tämän päivän voittaja kerholuokassa on ranskalainen Killian
Walbrou ja vakioluokassa tsekkiläinen Miloslav Cink. Peltoon
laskeutuneita oli tänään 12, mukaan lukien Suomen Altti Korva ja
Aku Jaakkola. Tehtävä oli tänään haastava ja kotikentälle
selviytyminen jäi monella näistä hyvin pienestä kiinni.
Purjelennon nuorten MM-kilpailut Lopen Räyskälässä
24.6.-5.7.2009 Lisätietoja, tuloksia ja kisatunnelmia
www.jwgc2009.fi ja puh. 040 7654 843
Tehtävän seurantasivulle linkki kilpailun kotisivuilla
Ilmailuterveisin
Räyskälä-Säätiö
Maria Silvennoinen
kilpailutoimisto/tiedottaja
puh. 040 765 4843
Juha Silvennoinen
Kilpailunjohtaja
puh. 0400 920 269 |